5.6.2015 2.09AM

Mä pyydän anteeksi, että mä olen niin heikko. Mä pyydän anteeksi, että mä olen sairas. Mä pyydän anteeksi, että sairastuin ja sitä, etten ole vielä parantunut. Mä pyydän anteeksi, että se vaikuttaa mun jokapäiväiseen elämään ja lähellä oleviin ihmisiin. Onhan se teille kaikille niin raskasta. Mä en tiedä valitsinko mä tämän jollain tavalla itse, ja jos valitsin, niin mä pyydän sitä anteeksi. Mä pyydän anteeksi myös sitä, että vaikka mä joka päivä taistelen ja teen töitä parantumisen eteen, niin se ei riitä teille. Mä pyydän anteeksi, että mä en kokonaisuudessani, omana itsenäni, riitä teille.
Näitä asioita ja tätä kaikkea on vain päivä päivältä vaikeampi kantaa ja kohdata. Mun pää alkaa taas täyttyä siitä kaikesta tappavasta, koska en saa sieltä mitään enää ulos. Mun tarina alkaa olla liian pitkä kerrottavaksi ja liian pitkä kuunneltavaksi. Mun tarina alkaa olla liian pitkä aidosti seurattavaksi ja sydän liian tyhjä täytettäväksi. Mä pyydän anteeksi, että tämä kaikki on niin monimutkaista. Mä pyydän anteeksi, että minä ja mun mieli ollaan molemmat monimutkaisia, eikä mun pää tunnu suoltavan muita kuin monimutkaisia ajatuksia ja asioita.
On vaikeaa olla vaan niin yksin. On vaikeaa tiedostaa, ettei voi olla koskaan täysin oma itsensä, sillä hylätyksi jäämisen pelko on kuin pelaisi venäläistä rulettia. Kun sylinteriä on pyöräyttänyt tarpeeksi monta kertaa, eikä tuuri ei enää riitä, kuuluu pamaus. Mä pyydän anteeksi etten riitä tai kelpaa tällaisena. Mä pyydän todella anteeksi. Anteeksi.

"I can't drown my demons, they know how to swim."

- "Can You Feel My Heart" by Bring Me The Horizon

PETTYMYS

Koen, että olen ollut pettymys teille ja pettymys ennenkaikkea itselleni. Mun viimeisen postauksen jälkeen, mä jatkoin siinä sumussa. Kiinnitin vähemmän huomiota kaloreihin, mutta määrät pysyivät vähäisinä edelleen. Mulle tehtiin labrat, joiden tuloksia jännitin hirveästi, mutta kaikki oli okei. Koulun terveydenhoitaja haluaa silti tavata mut parin kolmen viikon välein, jutella ja punnita. Terveydenhoitaja onkin ainoa, joka koululla ymmärtää yhtään mitään. Omistan maailman vittumaisimman ryhmänohjaajan, eikä koulun rehtoristakaan ole mitään positiivista sanottavaa... 

Tällä viikolla oli lääkäriaika. Kieltäydyin lääkityksestä. Vaikka syöminen aiheuttaa ahdistusta, en halua ruveta syömään pillereitä, jotka vievät mukanaan kaiken muunkin. Ne on niin vaikea lopettaa, vaikka toisaalta syömishäiriölle on vielä haastavampaa pistää stoppi. Toisaalta, kuten olen todennut aiemmin, haluaako siitä syömishäiriöstä välttämättä päästää irti. Se on sellainen oma pieni "dirty secret", mutta toisaalta sitä osaa itsessä häpeää ihan mielettömän paljon. Ana on tullut jo niin tutuksi, että se tuntuu oudon turvalliselta. Ja vaikka välillä menisi paremmin, niin se ottaa aina yhtä tukehduttavan tiukasti takaisin syleilyynsä, kun sen aika on.

Olen ollut pettymys myös niin mun ystäville kuin miesrintamallakin. Toisaalta kuka luulee saavansa tällä naamalla ja kropalla yhtään ketään... Jokatapauksessa yksi jätkä, jonka kanssa oli ollu jo jonkin aikaa jotain "pitkiä katseita ja helppo puhua blaablaa" totesi yhtäkkiä pitkän tivaamisen jälkeen ettei ole valmis mihinkään ja muuta todella uskottavaa paskaa. Tulipahan siihenkin tuhlattua aikaansa. Pitäisi varmaan jo pikkuhiljaa oppia, että suurin osa miehistä on sikoja. Tottakai on hyviäkin yksilöitä, mutta hyvin harvoja olen ainakin itse päässyt todistamaan. En koe vaativani paljoa toiselta, vaikka vaatimukset itseäni kohtaan ovatkin korkeat, mutta niin... On tällä planeetalla ennenkin nähty niitä rumia sekopäitä, joita ei vaan yksinkertaisesti voi rakastaa. Ei sillä etteivätkö he sitä ansaitsisi. Eikai tässä auta muu kuin pitää lippu korkealla ja paino alhaalla.

Tämän "tauon" aikana on ehtinyt tapahtua paljon myös ystävärintamalla. Ihmisistä ajattelee usein liian optimistisesti. Toisaalta olen saanut paljon uusia ystäviä, mutta harvat heistä tietävät koko tarinan paastojen ja ahdistuksen takana. Tosin tuntuu, ettei kukaan tiedä, en edes minä, mutta on silti aukkoja joita pidän tarkoituksella pimennossa uusilta tuttavuuksiltani. On virkistävää yrittää leikkiä normaalia elämää.

"Ja kun putoaa höyhenvyö, alkaa ikuinen yö. Sä pääset aikaan suurempaan."

- "Kevyempi kantaa" by Haloo Helsinki!

SUMUISTA JA HUMINAA

Yksinasumisessa on hyviä ja huonoja puolia. Kukaan ei ole kyttäämässä paastoja, mutta kukaan ei osoita sormella pieniä retkahduksia. Toisaalta kukaan ei osta sun puolesta kaappeja täyteen ruokaa. Olen todella huono käymään kaupassa ja kiitän luojaani siitä, etten oikeastaan edes saa ostettua sieltä mitään epäterveellistä. Kun makeanhimo iskee käyn kaapit läpi apinanraivolla ja tiedän, etten löydä sieltä mitään. Älkää ymmärtäkö väärin. Mulla ei ole koskaan ollut ongelmia ahmimisen kanssa. Enemmänkin juttuna on ollut se, että tulkitsen itse ahmimiseksi sen, kun paastoamisen jälkeen erehdyn syömään normaalisti; pari leipää ja lämmin ateria, ehkä lohkoperunoita tai jotain muuta epäterveellistä. Toisaalta yksinasuessa päivät ovat pitkiä. Sitä varmaan kuuntelisi kellon tikitystä, mutta kun ei omista kelloa, niin keskittyy kuuntelemaan huminaa. Ei sitä osaa edes kuvailla. Ääni tulee varmaan talon rakenteista tai jääkaapista tai jostain, mutta huminaa tällä kuuluu. Yksinasuessa saa selviteltyä omia ajatuksia. Ei ole oikeastaan kuin aikaa miettiä miltä jokin asia tuntuu tai miksi teki jotain. Toisaalta helposti yliajattelee ja tulee hieman höperöksi. En edes tiedä mitä kirjoitan. Ei ollut mitään hajua edes silloin, kun kirjauduin bloggeriin sisälle. Ajattelin vain kirjoittaa jotain. Ja pyytää anteeksi. Anteeksi sitä, että viikonloppu meni päin persettä ja pakoilin tänne tuloa. Elämäni on aikalailla kaaosta tällä hetkellä, eikä oven takana kolkuttava koeviikko tee siitä yhtään sen helpompaa. Toivon, että ymmärrätte. Olette tärkeitä. Jokaikinen.

"Who would ever think that so much went on in the soul of a young girl?"

- Anne Frank

KUN ET TUNNE ENÄÄ KIPUA, OLET LÄHELLÄ KUOLEMAA

Maailman hirvein päivä ikinä. En edes viitsi avautua aiheesta sen suuremmin, mutta blogi paljastui. Tunnilla yhdet jätkät veivät läppärini ja alkoivat selata sivuhistoriaa, löysivät tämän ja alkoivat lukea ääneen otteita samalla nauraen. Makasin kotona kahdeksan tuntia itkien ja nukkuen, aivan tunnottomana. En saa syötyä. Olen syönyt tänään aamulla jogurtin ja siihen se sitten jääkin. En saa edes kirjoitettua mitään. Tunnen oloni vain niin alastomaksi. Tuntuu vähän niinkuin olisin seissyt luokan edessä ja ne samaiset jätkät olisivat vain repineet vaatteet mun päältä. Koko luokka oli hiljaa, minä anelin ja ne pojat vain jatkoivat lukemista ja nauramista. Keuhkoista oli paennut ilma jo sillä samalla sekunnilla, kun he avasivat blogin linkin. En voi sanoa mitään. Ei tee mieli syödä. Ei tee mieli juoda. Ei tee mieli tehdä mitään. Siksi palaankin takaisin sänkyyn katsomaan heräänkö vielä huomenaamulla. Vai makaanko sängyssä turtuneena seuraavan kuukauden.

"People cry, not because they're weak. It's because they've been strong for too long."

- Johnny Depp

EPÄVARMUUTTA

Musta tuntuu kauhean pahalta. Tekee mieli syödä, koska muistan niin elävästi mitä kaikkea aliravitsemus tekee keholle. En haluaisi laihtua kahta kiloa yhdessä yössä ja haluaisin pystyä syömään edes jotain. Tällä hetkellä kahden lämpimän aterian syöminen tuntuu henkiseltä itsemurhalta. Jo se yksi tekee tiukkaa, jos siis saan edes sitä alas. Tänään olen syönyt koulussa vähän salaattia ja puolikkaan ruisleivän ilman levitettä, kaupasta tullessa söin proteiinipatukan. Toiset kauhistelevat sitä, kuinka vähän syön ja itse kauhistelen sitä, kuinka paljon syön esimerkiksi iwannabethin:in tyttöihin verrattuna. Sitä vain vertaa itseään niin kauhean helposti kaikkiin muihin. En haluaisi kuitenkaan palata samaan helvettiin josta jo kerran melkein pääsin pois. Vastustuskykyni on edelleen todella heikko ja vaikka ateriasuunnitelman saaminen keväällä auttoi vähän, olen kuitenkin taas flunssassa. Vaikka Anasta on ollut paljon haittaa ja siitä haluaisi usein kaikin voimin eroon, se on silti samalla niin lohdullinen. Se antaa, mutta myös ottaa. Kaikkein eniten tällä hetkellä pelottaa ensi viikon tiistain punnitus terveydenhoitajalla. En halua olla lihava. Olen ajatellut aloittaa nestepaaston perjantaista tai lauantaista, mutta katsotaan miten käy. Jos teillä on hyviä vinkkejä jakaa nopeaan kilojen karistamiseen tai kokemuksia nestepaastosta niin heittäkää kommenttia kommenttiboksiin. Jotenkin vain outo olo. En tiiä johtuuko se pienistä kalorimääristä näin yhtäkkiä vai mistä. Toivotaan, että huomenna on parempi päivä.

"I swear it's not by choice but Ana has this voice and it calms me down, it gives me purpose."

- "Eyesore" by Maria Mena