Maailman hirvein päivä ikinä. En edes viitsi avautua aiheesta sen suuremmin, mutta blogi paljastui. Tunnilla yhdet jätkät veivät läppärini ja alkoivat selata sivuhistoriaa, löysivät tämän ja alkoivat lukea ääneen otteita samalla nauraen. Makasin kotona kahdeksan tuntia itkien ja nukkuen, aivan tunnottomana. En saa syötyä. Olen syönyt tänään aamulla jogurtin ja siihen se sitten jääkin. En saa edes kirjoitettua mitään. Tunnen oloni vain niin alastomaksi. Tuntuu vähän niinkuin olisin seissyt luokan edessä ja ne samaiset jätkät olisivat vain repineet vaatteet mun päältä. Koko luokka oli hiljaa, minä anelin ja ne pojat vain jatkoivat lukemista ja nauramista. Keuhkoista oli paennut ilma jo sillä samalla sekunnilla, kun he avasivat blogin linkin. En voi sanoa mitään. Ei tee mieli syödä. Ei tee mieli juoda. Ei tee mieli tehdä mitään. Siksi palaankin takaisin sänkyyn katsomaan heräänkö vielä huomenaamulla. Vai makaanko sängyssä turtuneena seuraavan kuukauden.
"People cry, not because they're weak. It's because they've been strong for too long."
- Johnny Depp
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti