Turvottaa. Ällöttää. Inhottaa. Menkat ohi, mutta järkyttävä turvotus jäi. Välillä mietityttää, että miksei voi vain ottaa saksia käteen ja leikata tuosta vyötäröltä palaa pois. Toisaalta omalla kohdallani siitä saisi leikata ihan reilumminkin. Aamulla olo oli vähän itkuinen ja mietitytti, että tuleeko tästä nyt sitten mitään. Olen aina vihannut syömishäiriössä sitä kuinka lopulta olo on apaattinen, eikä mistään saa oikein mitään irti, kun keho käyttää kaiken energiansa hengissä pysymiseen. Toisaalta silloin, kun nälkää ei enää tunne tai kun huomaa senttien ja kilojen karisseen, kaikki on vaivan arvoista. En malta odottaa, että tämä turvotus laskee ja uskaltaudun ensimmäistä kertaa vaa'alle pitkään aikaan. Meillä oli kotona todella huono vaaka, sellainen vanhanaikainen, joka ei näyttänyt tarkkaa lukemaa. Äiti ei suostunut ostamaan minulle vaakaa tänne omaan asuntooni, mutta paras ystäväni lupasi, että saan punnita itseäni heillä. Tavoitteena olisi siis painaa noin 55 kiloa helmikuuhun mennessä. Kyseessä noin kymmenen kilon pudotus.
Tulin juuri lenkiltä. 15 kilometriä, josta viisi "luvattomasti". En saisi lenkkeillä yksin tai ainakaan poliklinikalta ei suositella sitä. En saa myöskään juosta. Paras kaverini, sielunsiskoni, on ihana, sillä hän todella ymmärtää. Hän lähtee lenkkiseuraksi ja kuuntelee itseinhoani. Parhaan kaverini poikaystävä tosin sattuu olemaan kusipää, mutta ei takerruta siihen, Olen syönyt tänään vähän reilun 550 kalorin edestä. Mielestäni vähän liian vähän, mutta edellä mainitun kaverin poikaystävän kommentin jälkeen ei tee kyllä enää mieli syödä yhtään enempää. Miten ihminen voi olla näin lihava? Tunnen oloni niin epävarmaksi. Ajattelin maanantain menneen hyvin, sillä ruokaa ei ole tehnyt mieli ja lenkki oli sopiva, mutta sitten yhtäkkiä saankin kuulla, ettei se ole mitään. Toisaalta käännän sen voitoksi, sillä jos en tänään enää syö mitään, olen yli 2000 kaloria miinuksella ja se ei ole huono saavutus ensimmäiselle päivälle. Jotain taitoja taitaa siis olla edelleen tallella.
"Nothing tastes as good as skinny feels."
- Kate Moss



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti